tiistai 1. marraskuuta 2011

Talipallot esille

Ihanaa, pääsee taas näin marraskuun alkajaisiksi ihailemaan pikkulintujen nokkimistouhuja! Talitintit ilmestyi paikalle heti.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Amaryllis kokeilu

Kasvatusohje:
Aseta sipuli ruukkuun ja täytä ruukku mullalla niin että neljännes sipulista jää näkyviin. Kastele kevyesti. Aseta Amaryllis valoisaan ja lämpimään paikkaan. Paras lämpötila on 21 astetta, myöhemmin käy viileämpikin paikka. Käännä amarylliskukkaa usein, jotta kasvi kasvaisi suoraan ylöspäin. Juuria liotin vedessä pari tuntia ennen ruukkuun laittoa! Nyt jään odottamaan kasvun ihmettä.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kynttilän jämät

Kiva poltella kynttilöitä, kun ulkona on niin pimeää!

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Santpaulian poikasia

Santut on nyt tässä vaiheessa! 

lauantai 1. lokakuuta 2011

Pelakuut kellarissa

Tänään sitten vein Pelakuut talvisäilöön häkkikellariin. Lämpöasteita oli kuusi! Vesipullon vein jo valmiiksi, on sitten kasteluvettä kun käväisen kellarissa kukkia moikkaamassa, ehkäpä joskus parinkuukauden päästä! Kevättä tuli jo ikävä!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Miljoonakello

Näin pitkäksi on venynyt Miljoonakello kesän aikana ja innostui lopulta kukkimaankin hienosti.

Pelakuut sisälle

No niin, nyt on kaikki pelakuut nostettu sisälle. Kukkivat vielä niin kauniisti, että en ihan vielä henno viedä niitä kellariin.

Pelakuun taimia

Katkoin pelakuista muutamia uusia taimia, saas nähdä lähtevätkö kasvuun!

Bougainvillea

Näin hienosti kasvaa ja kukkii äitienpäivänä 2011 saatu Bougainvillea, kesän oli ulkona ja nyt nostin sisälle ettei palellu!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Callunat takapihalle

Keräilin vähän käpyjä ja laitoin ne Callunoiden seuraksi takapihalle!

Callunat etupihalle

Callunat etupihan ikkunalaudalla, kera käpysten.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Rahapuu

Rahapuu sai tänään uuden kodin! On se jännä, kun aina syksyllä tekee mieli hankkia uusia viherkasveja.

Puupapu

Tänään näin hauskan näköisen kukan nimeltään Puupapu. Oli sen näköinen, että ota minut matkaan ja minähän otin, nyt sitten teemme tuttavuutta.
Hoito-ohjekkin oli mukana:
Puupapu viihtyy huoneenlämmössä puolivarjoisessa tai varjoisessa paikassa ja suoralta auringonpaisteelta suojassa. Se tulee kastella kohtuullisesti haalealla vedellä ja kasvualustan on tärkeää antaa kuivahtaa kastelukertojen välissä. Puupapu ei siedä altakastelua. Liika kastelu mädännyttää ns. pavut. Säilytä Puupapu erillään etyleeniä tuottavista hedelmistä. Vain koristekäyttöön.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kukkasipulit

Tänään tuli hankittua kassillinen pihalle laitettavia kukkasipuleita, saas nähdä syökö myyrät kaikki talven aikana, on kuulema niiden herkkua!

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kärpässieniä sateella

Kärpässienien väriloistoa takapihalla!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kukas se siellä?

No, jos tarkkaan katsoo niin oravahan se siellä syksyn tuloa ihmettelee....

perjantai 19. elokuuta 2011

Äitienpäiväruusu

Äitienpäiväruusu innostui kukkimaan elokuisessa säässä vielä yhden kauniin kukan iloksemme!

lauantai 13. elokuuta 2011

Ulkosyklaami

Nämä ulkosyklaamit odotelkoon pesuvadissa rauhassa muita syyskukkia seurakseen! Minulla ei ole ollut näitä ennen, katsotaan nyt kauanko kukkivat. Pientä pakkastakin kuulemma kestävät, tiedä häntä! Ihan pirtsakan värisiä ovat kuin puolukat!

perjantai 12. elokuuta 2011

Kaktus

Tämä pieni kaktus pääsi tänään sisälle, oltuaan koko kesän ulkona.

tiistai 9. elokuuta 2011

Lisää Krysanteemia

Lisää syyskukkia, nyt valkonuppusia pallo-krysantteemeja, olivat oikein muhkeita! Ja jotain kivaa pitäisi vielä lisukkeeksi keksiä parvekkeelle. Eiköhän nuo pelakuutkin kohta olisi aika nostaa sisälle ja sitten joskus syksymmällä viedä pimeään kellariin  odottamaan kevättä vuodenvaihteen yli .

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Elokuisen illan tunnelmaa

Sen verran illat jo hämärtyy, että kaivoin lämpökynttilät esille ja majakkaamme syttyi tunnelma valo!

Pihlajan marjoja

On niin komia tuo etupihan Pihlaja, että laitampa kuvan siitäkin tänne. Marjoja näyttää tulevan paljon!

Nuput aukene

Pikkuhiljaa nuput puhkeaa kukkaan!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Krysanteemi

Eikös tämä ole syyskukka? No, huomenna alkaa elokuu, niin sen kunniaksi. Tervetuloa syksy!

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Ruusupapu kukkii

Ruusupapunenkin yllätti tänä aamuna aika jännän näkösillä kukillaan! Ja helle jatkuu, kiva!

torstai 21. heinäkuuta 2011

Pelakuu maljakossa

Ihan kauniita nämä puolikukkineet pelakuut maljakossakin, ovat pieni väripilkku sisällä!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ruusupapu

Laitampa tästä takapihan ruusupapusestakin kuvan. Nuppuja on muutama, kyllä se kohta kukkii!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Bougainvillea

Bougainvillea on vielä hengissä, tekee jopa uusia lehtiä. Sain sen äitienpäivänä tänä vuonna. On se vähän vaatimattomampi kuin tuolla välimeren maissa, mutta minusta tämä on niin ihana!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Krassi kukkii

Oi mikä ihana yllätys! Takapihan Krassit ovat alkaneet kukkimaan, ihan kaksi auennutta kukkaa loisti lehtien seasta niin värikkäästi!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Sataa ropisee

Ukkonen jyrisi ja salamat välähteli, nyt sai luonto vettä oikein kaatamalla! Ihanaa, ilmakin raikastui helteen jälkeen!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Riippa Pelargonia


Tätä riippa pelakuuta olen siirrellyt eestaas takapihalta parvekkeelle. Tämä kasvattaa hirmuisen pitkiä varsia, mutta ei ole vielä päässyt oikein täyteen kukkaansa, nuppuja on näkyvissä.

Miljoonakello

Tämä punertava miljoonakello kukkii etupihalla, kuva kesäkuulta. Viime kesänä oli paljon enemmän kukkia, mistä lie johtui?

Marketta

Takapihalle ostin halvalla Markettoja ja ovat kyllä aika surkeen näkösiä. Ensikesänä en laita muuta kuin pelakuita pihalle, voi kun taas muistasin sen, enkä menisi ostamaan mitään kokeiluja! No, kukkii ne sentäs vielä ja eilen nypin kaikki kuoleet kukat pois.

Uuden Guinean Liisa

Uuden Guinean Liisa on kukkinut kesäkuusta asti parvekkeella. Ei oikein ole minun parvekkeen kukka, kaipaisi varmasti enempi aurinkoa tai jotain? Mutta kyllä se vielä kukkii ihan kauniisti!

Kesäleimu

Laitoin parvekkeelle kesäkuussa kokeeksi myös pari taimea kesäleimua, eivät olleet kauniita kuin pariviikkoa kun rupsahtivat, mutta tulipa kokeiltua. Väri oli kukissa kylläkin ihana!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Jänis takapihalla

Jänishän se siellä pihalla loikki ja heinää söi!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Ihanat värit

 
Pelakuun ihania värejä ihailin aamukahvilla pilvisenä sunnuntaina. Jokohan tänään sataa?

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kissamme Viivi

Tämä kuva on otettu kesäkuussa, mutta esittelen tässä kissamme Viivin joka viihtyy myös oikein hyvin meitin lasitetulla parvekkeella ilman putoamisen pelkoa. Pelakuut näyttävät olevan vielä nuppu vaiheessa.

torstai 30. kesäkuuta 2011

Saintpaulia


Oli ihan pakko ostaa tänään näin kaunis hivenen punertava santtu. Ja pari päivää sitten löysin kauniin vaalean sinisen santun. Ne ovat minun lemppareita, koska ovat niin helppo hoitoisia ja jopa kukkivat joskus uudelleen. Laitoin uusia alkujakin lehtipistokkaista noin viikko sitten, tässä yksi malliksi, saa nähdä tekevätkö poikasia, odotellaan!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kevät ja pelakuut

Aloitan tämän blogin keväällä otetulla kuvalla parvekkeeltani, jossa vielä auringonkukka kukkii ja kaupasta ostetut pelakuut olen juuri vaihtanut isompiin ruukkuihin muovi purkeista.
Parvekkeella tulee oltua paljon kesäisin, se on sellainen meidän "kesämökki". Siitä tulikin ajatus, että voisin aloittaa tällaisen parvekeblogin pitämisen, niin tulisi kukistakin kuva päivityksiä. Saattaahan tänne eksyä välillä vähän muutakin sekalaista!